Metsätähti symboloi herkkyyttä, toivoa ja hiljaisuutta - pientä valoa, joka ohjaa pysähtymään ja palautumaan.
Olen Satu Pitkänen, Metsätähden perustaja – kasvatustieteiden maisteri, erityisopettaja, positiivisen pedagogiikan ja hyvinvointitaitojen opettaja, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja ja sosionomi (AMK). Tänä syksynä aloitan rentoutusohjaajan koulutuksen, joka täydentää polkuani kohti kehon ja mielen kokonaisvaltaista hoitamista. Olen n. 10 vuotta toiminut erityisopettajana, joista 7 viimeisintä vuotta yläkoululla – nuorten arjessa, elämän ristipaineissa ja kasvun haasteissa. Olen itsekin kokenut, mitä tapahtuu, kun keho käy ylikierroksilla – vaikka mieli yrittäisi rauhoittua.
Uskon vahvasti siihen, että kokonaisvaltainen hyvinvointi syntyy, kun keho ja mieli kulkevat yhdessä. Olen huomannut, että pelkkä mielen työ ei riitä, jos hermosto käy ylikierroksilla. Siksi Metsätähti on syntynyt – vastalauseeksi ylikuormitukselle ja kiireelle, ja tilaksi, jossa saa hiljentyä, hengähtää ja palata takaisin itseensä. Metsätähdessä kohtaamme luonnon keskellä – kiireettömästi ja arvostavasti. Rauhallinen, hyväksyvä ilmapiiri ja ehdoton päihteettömyys luovat turvallisen tilan palautumiselle.
Metsätähti toimii järven rannalla, luonnon keskellä. Tilat on suunniteltu aisteja rauhoittaviksi, ympäristö tarjoaa hiljaisuutta, selkeyttä ja luonnollista rytmiä. Luonto, rauhallisuus ja lempeys ovat osa jokaista kohtaamista. Metsätähden tarkoin suunnitellut yksityiskohdat luovat lempeän tilan palautumiselle ja rauhoittumiselle. Tämä ei ole vain hoitola – vaan kokonaisvaltainen pysähdyspaikka keholle ja mielelle. Metsätähti on paikka, johon olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Tänne ei tulla muuttumaan – vaan pysähtymään ja muistamaan, kuka jo olet.